tiistai 9. lokakuuta 2018

Writer's First Rule

Olin kirjoitellut muutaman vuoden vakavissani, lähettänyt jopa ensimmäisen kässärin kustantamoihin, kun tajusin, mikä kirjoittamisessa oli kaiken ydin. Työn alla oli noin 300-sivuinen käsikirjoitus, jota selailin sieltä sun täältä ja luin parhaita kohtia. Aloin miettiä, miksi hyppäsin joidenkin kohtien yli, miksi luin aina uudestaan vain tietyt luvut. Että pitäisikö tehdä käsikirjoitus, jossa olisi vain niitä lukuja, jotka haluan lukea uudestaan ja uudestaan? Pitäisikö jättää kylmästi tylsät kohdat pois?

Siitä asti se on ollut tärkein sääntöni kirjoittamisessa. Pelkät parhaat luvut. Kylmän yksinkertainen sääntö.

Toinen sääntö on ollut se, että kesken on vain yksi käsikirjoitus kerrallaan. Olen aika uskollinen tarinalle, enkä vieraile muualla silloin, kun juttu on kesken. Tosin joskus se rakas työ on jätettävä lepäämään. Nyt Loukku on tauolla, ja vaikka yllättäen kaipaan sinne hirveästi, välillä on tehtävä jotain muuta.

Loukkupoika oli tarina, jossa keinuin jatkuvasti omalla epämukavuusalueellani, ja siksi se ehkä oli minulle niin koukuttava ja innostava. Loukussa on vielä monta tarinaa, mutta pikkuhiljaa olen löytämässä uutta paikkaa. Vähän perinteisempi fantasia tällä kertaa. Tai ehkä ei niin perinteinen, sellainen sopivalla tavalla inhottava. Tai epäsopivalla? Odotan mielenkiinnolla, mitä tästäkin tulee :)

Yksi lempivelhoistani. Oikealla tavalla ilkeä ja niljakas. Ja laiska.

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

HEL-YA lauantaina 29.9.

Hel-YA -tapahtuma järjestetään lauantaina 29.9. Kulttuuriareena Gloriassa. Tapahtuma keskittyy young adult -kirjallisuuteen.

Olin edellisellä kerralla mukana yleisössä, siellä pylvään takana, koska sali oli tupaten täynnä kiinnostuneita. Oli hieno tilaisuus, tosin hiukan hankala löytää. En jaksanut ratkaista labyrinttia vaan kiipesin reteästi aidan yli. Siellä oli joku tapahtuma rakenteilla ja sen vuoksi koko alue oli aidattu.

Tähän liittyy vielä hauska tarina tapahtuman jälkeen. En nimittäin onnistunut kiipeämään enää uudestaan aidan yli, joten kysyin paikalla pörrääviltä työmiehiltä, miten pääsisin pois. He eivät tienneet (olin liian hämmentynyt kysyäkseni, miten he olivat päässeet sisälle). Sitten näin nuoren naisen, joka kulki reippaasti poispäin Hel-YA:sta saatu paperikassi mukanaan. Ajattelin, että hän varmasti osaa pois, joten tyylikkäästi lähdin seuraamaan häntä vähän vihellellen. Kesken varjostusoperaationi nainen kääntyi yllättäen ympäri ja kysyi, tiesinkö, miten alueelta pääsi pois, koska hän oli täysin eksyksissä.

Loppujen lopuksi pääsimme ulos ja kotiin, mutta sillä matkalla meistä tuli kaverit ja olemme kiertäneet muutaman muunkin tapahtuman yhdessä. Ja emme ole enää eksyneet!

Tällä kertaa Hel-YA on helpommassa paikassa, eikä luultavasti tarvitse kiipeillä. Ajattelin tulla mekossa, joten oikeasti, toivottavasti ei tarvitse. Olen hetken verran lavalla, lopun aikaa sitten yleisössä. Tällä kertaa aion saada paremman paikan kuin viimeksi. Mukana on myös monta sellaista kasvoa, jotka olen tavannut esikoiskirjailijavuoteni aikana jo muutamia kertoja, ja odotan innolla heidän tapaamista ja heidän esiintymisvuorojaan!

Kannattaa ehdottomasti tulla paikalle!


Vielä Hel-YA:n Facebook-sivuilta:

Hel-YA! (Helsinki Young Adult Literary Convention) on Suomen ainoa Young Adult -kirjojen fanitapahtuma, joka järjestettiin ensimmäisen kerran 5.8.2017 Ravintola Lämmössä Helsingin Suvilahdessa. Vuonna 2018 Hel-YA! järjestetään 29.9. Kulttuuriareena Gloriassa Helsingissä.

https://web.facebook.com/helyafest/

tiistai 25. syyskuuta 2018

Tomupoika

Kakkoskirjasta on tullut jo esittelyteksti Otavan sivuille. Ei vielä kantta kuitenkaan, mutta sen verran voin vihjaista, että se on hieno ;)

Tomupoika


Loukku ei päästä otteestaan. Jatkoa upealle fantasiatrillerille Loukkupoika.

Aaron on paennut Loukusta keskelle Tomuja. Hänen syvyyden silmänsä herättää pelkoa ja vetää puoleensa outoa väkeä. Kaikkialla häntä seuraa varjona salaperäinen nocturna Lazar, joka vahtii hänen jokaista liikettään.

Aaron yrittää selvitä Tomujen kovassa koulussa, mutta kun hänen uusi ystävänsä joutuu Tomujen kynsiin, hänen on vielä kerran palattava Loukkuun.

http://otava.fi/kirjat/9789511316398/

perjantai 7. syyskuuta 2018

What writing feels like

En uskonut, että saisin tämän ikinä valmiiksi, mutta niinpäs vain kävikin! Pahoittelen kuvan huonoa laatua, se on tehty alun perin a3:lle, joten jouduin skannaamaan sen osissa. Ja tietysti skanneri skannasi osat eri värisinä, joten jouduin muokkailemaan. Himmeimmät viivat hävisivät prosessissa, mutta käy se tällaisenakin.

Tältä siis kirjoittaminen minusta tuntuu! (Jotenkin tässä kohdassa itsekin ymmärrän, miksi saan usein palautetta siitä, että hahmoja on liikaa. Siis vielä senkin jälkeen, kun olen poistanut useamman.)


Yläasteella oli jollakin ammatinvalintatunnilla vihko, jonka viimeisellä sivulla oli tehtävä: piirrä kuva, joka kertoo tuhat sanaa. En tehnyt sitä. Tämän jälkeen sen voisi kai kuitata tehdyksi?


Helpommin purtavissa palasissa. Alempi kamariarvostelija kysyi, miksi tuon mummon peruukissa on miekka. Joo, ei siellä ole mummoa, peruukkia tai miekkaa! Mutta jos olisi...


Jotkut hahmoista on vedetty hatusta vain tätä kuvaa varten, mutta siellä on muutamia vanhasta tarinasta, pari Loukkupojasta ja sitten muutama sellainen, joista on jo jotain suunnitteilla.


Ja nyt, mitähän sitä seuraavaksi piirtäisi?

tiistai 21. elokuuta 2018

Kirjoittamisesta


Kirjoittamisessa on välillä pakko pitää taukoja. Se on hankalaa silloin, kun on hirveä tarve luoda jotain. Nyt olen taukojen aikana vihdoinkin saanut piirtämisestä taas kiinni.

Kuva ei ole valmis pitkään aikaan (toivottavasti valmistuu joskus). Tällä hetkellä se kuitenkin kertoo paljon siitä, millaiseksi koen kirjoittamisen. Aluksi on hatara epäselvä suunnitelma. Aloitetaan jostain ja pikkuhiljaa yksityiskohdat alkavat muodostua. Joitain hahmoja joutuu kumittamaan paljon, jotkut onnistuvat heti. Yhtä kun kumittaa, saattaa vahingossa pyyhkiytyä kolme muutakin. Tyhjiin kohtiin tuppaa änkeämään jotain käsittämätöntä, joka joskus pelastaa paljon. Joskus ei. Kaiken aikaa, kun keskittyy selkeimpiin kohtiin, käsi samalla pyyhkii pois vaaleimpia hahmotelmia, eikä niistä jää paperiin kuin sotkua. Ne kohdat eivät olleet niin tärkeitä alkujaankaan.

Ja kun työ sitten valmistuu, se on aika kaukana hahmotelmasta. Idea pysyy samana.

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Finncon 14.7.2018

Olen mukana Finnconissa lauantaina 14.7. "Ajan hermoilla" -paneelikeskustelussa yhdessä muiden hienojen esikoiskirjailijoiden kanssa. Jokainen kirja on sarjan avaus ja virkistävällä tavalla erilaisista lähtökohdista.

Finncon pidetään Turun Yliopistonmäellä, ja jännitän jo itsekin valmiiksi, että löydänkö perille! x) 

Tervetuloa kuuntelemaan tai nykäisemään hihasta, jos siltä tuntuu!

Ajan hermolla: uudet kotimaiset nuortensarjat starttaavat
(XI, Natura)

Kevään 2018 uunituoreet esikoiset esittelevät niin peli-, fantasia- kuin dystopiamaailmojakin. Tule kuulemaan ensivaikutelmat sarjoista, joiden jatko-osat ovat tulevina vuosina kuumaa kamaa! Katri Alatalo, Anniina Mikama, Inna Airola, Anders Vacklin, Nonna Wasiljeff ja Aki Parhamaa.

https://2018.finncon.org/ohjelma/ohjelmakuvaukset/

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Kolmas

Kakkonen on vielä leikkauspöydällä, mutta olen tässä sivussa saanut kolmosen jo hyvälle mallille. Sen verran hyvälle, että se on menossa esilukijalle.

Suunnittelen yleensä juonen rungon päässäni, en kuitenkaan kirjoita mitään ylös. Olen kuullut niistä, joilla on aina muistikirja taskussa tai äänityskone autossa, ettei yksikään hyvä idea mene ohi. Uskon itse enemmän siihen, että jos en muista sitä hyvää ideaa, se ei lopulta ollut niin hyvä, että se olisi ollut muistamisen arvoinen. Saatan pyöritellä tarinaa mielessäni vuoden tai pari ennen kuin kirjoitan ensimmäistäkään sanaa. Selkeänä saattaa olla kohtaus tai pari, epämääräinen alku ja väljä loppu.

Kun aloitan kirjoittamisen, on yleensä kiire. Pakko päästä nopeasti loppuun, jotta tiedän, mitä siinä tapahtuu. Sitten alan asetella palasia uusiin asentoihin. Paloja katoaa matkan varrella ja uusia tulee. Alun saatan kirjoittaa useita kertoja uusiksi ennen kuin pääsen loppuun. Metodit voivat vaihdella tarinoiden välillä, mutta Loukkupojan maailman kanssa ollaan nyt menty näin. Ongelmana on se, että olen henkisesti jumissa tarinassa, enkä osaa irrottaa kuin väkisin.

Nyt olen aika tohkeissani tästä uusimmasta. Vaikka henkisesti olen yhä muuttuneena hirviöksi, istun tynnyrin päällä syrjäisellä kujalla ja katselen tähtiä samalla, kun väkijoukko kulkee aseiden kanssa ohi.

Loukkupojan Aaronin kanssa olen saanut vääntää kättä, mutta tämä uusin päähenkilö on ollut helpompi. Nyt voisi pitää lomaa, tai sitten alkaa kaavailla seuraavaa... Ei tästä oikeasti lomalle pääse.

Tämä on itse asiassa ainoa hahmo ikinä, josta olen nähnyt unta. Olin taidenäyttelyssä koulussa, jonka liikuntasalissa oli samaan aikaan koripallo-ottelu. Olin yksin katsomassa tauluja, kaikki muut olivat seuraamassa matsia, ja näin tämän hahmon istumassa penkillä nojaamassa polviinsa. Tein pienen tiputanssin innoissani ja hypähdin tyypin viereen. Kysyin, onko hän se, joksi häntä luulen, ja sanoin, että olen Nonna, kertoja. Sitten vedin taskusta muistikirjan ja kynän ja ajattelin kysyä paria juttua, jotka piti saada tietää tekstiä varten. Tyyppi suuttui ja lähti.